Itsetunto

Tärkeä asia.

Jos ei rakasta itseään, ei pysty rakastamaan muitakaan.

Nimenomaan.

Mä olen aina ollut pitkä. Luokan pisin yläasteelle ysille asti, jolloin eka poika tais kiriä ohi. Nykyään olen edelleen aika pitkä, kun kaupungilla kuljen, 184cm. Joskin nykyään nuoret rupee olemaan pidempiä, en oo enää ainoo pitkä baareissakaan, kun silloin tällöin sinkkuna tulee piipahdettua. Koskaan en ole ollut hoikka, lähinnä normaalipainoista varmaan yläasteikäisenä. Ja kun lukion jälkeen lopetin urheilun, kiloja tuli satelemalla. Mutta mä päätin joku aika sitten, että piru vie, mä oon itteeni tyytyväinen, vaikka näyttäisin miltä. Mut miten ne monen vuoden läski lehmä-huudot vaan silti kaikuu siellä päässä. Miten ne jäikin sydämeen...

Viime kesänä mä olin kesätöissä eräässä puualan firmassa. Kassatätinä. Siellä mä sain herätyksen siitä, et mullakin on jotain arvoa. Kotona mä olin vaan täys paska, saamaton vätys kuulemma.Jotenkin ne lattiat tuli imuroitua, puhtaat pyykit ilmestyi kaappeihin, lapset tuli hoidetuks ja ruokaakin pöytään. Ja miehellekin tuli "annettua" ainakin muutaman kerran viikkoon... Mut siellä firmassa sain herätyksen siitä, et mäkin olin jotain. Juttelin, flirttailin asiakkaiden kanssa. Ai kun teki hyvää mun itsetunnolle, kun joku joskus huusi ovelta, et "onpa sulla nätti hymy". Ja joku soittikin perään, et jäikö hänen lompakkonsa sinne, kun hänen ajatuksensa oli kuulemma jossain muissa kuin puuasioissa, kun siellä käväisi. Lisäksi mä sain työkaverielta positiivista palautetta ja kehoituksen olla itsevarma (jotain positiivisia asioitakin on tullut siis sydämeen talletettua). Viime kesä sai mut tajuamaan, miten alhaalla sen itsetunnon kanssa mä tosiaan olin. Ja koko sen kahdeksan viikkoa, mitä olin siellä töissä, pyörittelin sitä avioeroa mielessäni. Ja sit ne paperit laitettiin.

Muahan oli uhkailtu avioerolla vuosia. Ex kirjoitti papereita koneelle valmiiks ja käytti niitä kiristyskeinona. Välillä se tulostikin sen ja pisti kirjekuoreen pöydälle odottamaan. Voi kun olisikin vienyt ne paperit jo aiemmin. No mut eka kerta, kun mä olin mukana kirjoittamassa niitä, niin ne paperit myös lähti eteenpäin. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Eronnut. Ai miten jotenkin koski sydämeen, kun kävi väestörekisterikeskuksen sivuilla (joku jakoi linkkiä fb:ssä, että sieltä voi käydä kattomassa omat tietonsa ja mähän menin) ja siellä luki se.

Eronnut.

Eronnut, joka keräilee niitä itsetunnon rippeitä jostain. Yhden sieltä, toisen täältä. Mut ehkä se siitä rakentuu. Paloja tosin on aika monta, mahtaisko riittää se määrä, mitä mun suurimmassa tekemässä palapelissä on. Siinä oli 6000 palaa... Valmiiksi tuli sekin... Toivottavasti tämäkin projekti vielä joskus. Niin mä uskon.